Takaisin kaikkiin tapahtumiin

NaisWork Weekend Resort Rosalassa


Hyggejooga on mukana kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna NaisWorkin ja Resort Rosalan järjestämässä NaisWork Weekendissä hurmaavalla Rosalan saarella, idyllisessä Kemiönsaaren saaristossa. Paikka on kuin Astrid Lindgrenin Saariston lapsista!

Anna mielesi levätä upeissa saaristomaisemissa, ihastele vanhoja punamultarakennuksia ja hurmaannu ainutlaatuisista vanhoista venevajoista meren äärellä. Sileät kalliot ja saaristomaisemat tekevät vaikutuksen. Tällaista ympäristöä et löydä mistään muualta <3

NaisWork Weekend on suunnattu erityisesti naisyrittäjille, mutta myös esimerkiksi kevytyrittäjät tai yrittäjyydestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Viikonloppu on monipuolinen yhdistelmä palauttavaa hyvinvointia, verkostoitumista ja inspiroitumista naisyrittäjien kesken. Löydä uusia yhteistyökumppaneita, jaa kokemuksia muiden yrittäjien kanssa tai varaa itsellesi pöytä sunnuntaina pidettävistä yritysmarkkinoista, niin pääset esittelemään ja myymään tuotteitasi tai palveluitasi.

Rosalan ollessa tunnettu myös “viikinkisaarena” siellä sijaitsevan Rosalan viikinkikeskuksen vuoksi, on viikonlopussa myös mukana ripauksellinen ainutlaatuista viikinkitunnelmaa.

Viikonloppuun kuuluu muun muassa:

  • Lempeää aamujoogaa (hyvällä säällä ulkona)

  • Syvärentouttava äänimaljarentoutus

  • Elämyksellinen “Viikinki Spa” -hetki

  • Saunomista ja palju

  • Vierailu Rosalan viikinkikeskukseen (lippu 10 €)

  • Viikinkiseremonia ja elämyksellistä ohjelmaa

  • Yritysmarkkinat

  • Soutua, suppailua ja merellistä tunnelmaa

  • Kivimaalausta ja luovaa tekemistä

Lisäksi tiedossa on herkuttelua koko viikonlopun ajan:

  • Perjantai-iltana suolaista ja makeaa tulella

  • La ja su runsas aamiainen

  • Lauantaina monipuolinen "Afternoon tea"

  • Lauantaina Raclette-illallinen

    • (Lounaat la ja su omakustanteiset, joko Resort Rosalassa tai ravintolassa/viikinkikeskuksessa.

Info:

Mitä?
Naiswork Weekend naisyrittäjille ja yrittäjähenkisille naisille Resort Rosalassa, Rosalan saaressa.

Milloin?

5.6-7.6.2026

Hinnoittelu:

  • NaisWORKin jäsenille 398 €

  • Ei-jäsenille 498 €

  • Pöytä sunnuntain yritysmarkkinoilta 50 e, maksetaan erikseen. Tämä on myyntitapahtuma, eli voit laittaa kulut kirjanpitoosi.

Hinta sisältää ohjelman, majoituksen 2–4 henkilön huoneissa sekä herkulliset tarjoilut.

Liity NaisWORKin sisäpiiriin: perusjäsenyys 19 €/vuosi, yrittäjäjäsenyys 59 € / vuosi + alv.

Muuta:

  • Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli et pääse osallistumaan, voit lahjoittaa paikkasi tutullesi.

  • Suosittelemme ottamaan henkilökohtaisen matkavakuutuksen.

  • Mikäli tarvitset kyytiä, ota yhteyttä - järjestelemme kimppakyytejä.

  • Kysyttävää? Tua Backman NaisWorkistä & Resort Rosalasta vastaa mielellään mihin tahansa retriittiä koskeviin kysymyksiin. Ota yhteys joko meilitseinfo@naiswork.fi tai puhelimitse 0400863836.

Varaa paikkasi kesän ihanimpaan viikonloppuun täältä <3

Edellinen
Edellinen
31. toukokuuta

Lempeä Yinjooga + äänimaljarentoutus Etu-Töölössä 31.5.

Seuraava
Seuraava
14. kesäkuuta

Äitien lepopäivä 14.6. Etu-Töölössä